Näytetään tekstit, joissa on tunniste resepti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste resepti. Näytä kaikki tekstit

Passionhedelmäposset on tajunnanräjäyttävä jälkiruoka

 Rakastan ruokaa ja varsinkin jälkiruokia. Tein meille uudeksi vuodeksi passionhedelmäposset ja niistä tuli ihan tajunnanräjäyttäviä. Siis miten niin helppo ja muutamasta raaka-aineesta tehty voin olla niin hyvää! 

Posset on muutenkin yksi meen perheen lempparijälkkäreistä muunnneltavuutensa puolesta. Jos et oo vielä kokeillut tehdä näitä niin nyt sun ihan pakko! 


Passionhedelmäposset

                                                                                        



3 passionhedelmiä
3 dl kermaa
60g sokeria
35 ml limemehua


paahdettua valkosuklaata
passionhedelmää
syötäviä kukkia

Kaavi passionhedelmistä liha ja laita se blenderiin tai siivilään. Blenderillä saat helpommin irroitettua siemenet mutta ole varovainen, ettet blendaa liikaa ettei siemenet hajoa. Tämän jälkeen siivilöi passionhedelmämehu ja lisää sekaan limemehu. 

Laita kattilaan kerma ja sokeri. Anna kiehahtaa ja  että sokeri sulaa. Itse keittelin seosta reilun 5 minuuttia, koska miehelläni on maitoproteiiniallergia. 

Ota kattilla pois liedeltä ja lisää passionhelmät sekaan. Jaa samantien annoskippoihin, koska tämä alkaa jähmettymään todella nopeasti. 

Anna jäähtyä huoneenlämmössä 10 minuuttia ja nosta sitten muutamaksi tunniksi tai mieluiten yön yli jääkaappiin. 

Koristele haluamallasi tavalla ja nauti ihanan kermaisesta ja pehmeästä jälkiruuasta, jossa on ihana muikeus.  

Valmistusvideon voit kurkata myös TikTokin puolelta eli TÄsTÄ. 

Ja nappaa muuten tili muutenkin seurantaan jos ruoka tai kosmetiikka kiinnostaa. Välillä sinne tulee kyllä laitettua ihan muutakin :D 

Olisi kiva kuulla mikä on sun lemppari jälkiruoka ja onko posset sulle tuttuja. 



Halauksin,
Marina 

Seitikalaa uunissa

AiM BÄCK IN BISNES!!


Marina / Dioriina



Siis en meinaan uskoa, että melkein vuosi on mennyt edellisestä postauksesta tänne. KÄÄÄÄK sanon vaan! 

Mulla on ollut hieman vaikeaa pikkusiskon poismenon jälkeen ja nyt vasta viime vuoden lopulla olen saanut uudestaan innosta kiinni ja päätin sitten ottaa tänä vuonna oikein härkää sarvista ja alkaa myös herättelemään henkiin tätä blogiakin. 

Lukijoita on kuitenkin kivasta ollut joka kuukausi kiitos Googlen, joten sekin antaa mulle puhtia tähän touhuun taas. :) 

Tyyli jatkuu täällä blogin puolella samana eli tiedossa on hyvää ruokaa, kosmetiikkaa, matkailua, tapahtumia yms ja varmasti myös lapsiin liittyviä juttuja saattaa olla tulossa. Olemme meinaan pikkusiskoni lasten tukiperheenä. 

Mutta mennääs nyt itse asiaan eli seitikalaan. 


Seitikalaa uunissa









Seitikala on ihan varmasti sellainen mikä jakaa mielipiteitä. Itse, kun kalaa en syö tai syön mutta vaalealla lihalla olevia kaloja. Lohi ei sitten sovi suuhun millään tavalla valmistettuna. Eikä se johdu siitä, ettei kotona olisi kalaa tarjottu, päin vastoin, meen porukat rakastaa kaikenmoisia kaloja. 

Tätä ruokaa olen syönyt jo kotona asuessa eli on peräisin äidiltäni , kuten yksi toinenkin seitikalaohje. Laitan senkin tänne jossain vaiheessa. 

Seitikala uunissa on helppo ruoka ja aikaa menee vajaa tunti. 

Raaka-aineet: 

paketti seitikalaa 
2dl kermaa
puoli purkkia smetanaa
-sitruunamehua
suolaa
sitruunapippuria 
( juustoraastetta + aurajuustoa) 


- laita uuni lämpenemään 185 asteeseen. 

-laita kalat uunivuokaan ja joo ihan jäisinä voit laittaa ne. Itse käytän niitä valmiiksi paloteltuja seitikaloja, koska se on vaan niin paljon helpompaa.  Vuoka kannattaa valita niin, että kalat täyttää sen melkein kokonaan.
 




- Sekoita kulhossa kerma, smetana ja sitruunapippuri + suola. Äitin oppien mukaan käytän kuohukermaa.

-halutessa voit lisätä kalojen päälle myös sitruunapippuria ja sitruunanmehua. Itse lisään, koska sitruuna sopii tähän todella hyvin. 

-tämän jälkeen lisää seos kalojen päälle. 

-jos käytät juustoja niin lisää ne viimeiseksi. Jos kaapissa on auraa niin lisään myös sitä. Auran kanssa kannattaa olla sitten vaan varovainen suolan kanssa, että ruuasta tuu liian suolaista. 

- sitten vaan kalat uuniin n. 35 - 45 minuuttia, riippuen uunista ja siitä, että olitko antanut kalojen sulaa hetken vai laitoitko suoraan pakkasesta, kuten minä teen. 

 -Tarjoile perunoiden, rakuunalla maustettujen baby-
porkkanoiden kanssa sekä salaatin. 


helppoa kotiruokaa



Oletko muuten TikTokissa? Jos olet niin nappaa mut ihmeessä seurantaan, koska tästäkin on tulossa video sinne :) Mun TikTok kanavalle pääset tästä


Helppoa ja hyvää kotiruokaa seitikalasta! 


Love




Paras pizzapohja myös gluteenittomana

 

Pizza, se ihana ja herkullinen Italian ihme. Iso kiitos sille, kuka pizzan on kehittänyt. Pizza maistuu niin lapsille ja aikuisille ja itsetehtynä saat tuunnattua täytteissä on vain taivas rajana. 


Hyvän pizzanpohjan löytyminen on kiven takana ja itse löysin omani Kotilieden suuresta leivontakirjasta vuonna 1991. Siitä lähtien olen samalla ohjeella tehnyt pizzani ja samalla ohjeella olen tehny nyt myös gluteenittomana. Tällä ohjeella pohjasta tulee ihanan ohut. Viime kesänä teimme pizzat myös grillissä pizzakiven päällä ja voi pojat, kun olikin hyvää!  

Valitettavasti en löytänyt sellaista kuvaa missä olisi vain taikina. Lisään sen tänne, kun seuraavan kerran pizzaa teen. 

Gluteeniton pizzapohja


Gluteenittomassa pohjassa parhaiten toimi Semperin Fin MIx -jauhot. Ja kun teet gluteenittomana niin aikaa säästyy, kun taikinaa ei tarvitse vaivata. Jos kuitenkin käytät vehnäjauhoja niin muista vaivata taikina! 

1 1/2 dl haaleaa vettä
1/4 pakettia hiivaa
hyppysellinen suolaa
n. 3 1/2 dl gluteenittomia jauhoa esim. Semperin Fin Mix
1 1/2 rkl oliiviöljyä


-Murenna hiiva haaleaan veteen ja lisää suola. 
-Lisää jauhoja pikkuhiljaa niin että taikina ei enää tartu kovin käsiin kiinni. Itse käytän alussa vispilää jauhoja lisätessä. 
-Lisää lopuksi öljy ja tarvittaessa vielä hieman jauhoja. 
-Tee taikinasta pallo, laita kulhon päälle elmukelmu ja liina. Anna kohota kaksinkertaiseksi. 
-Kauli taikinasta haluamasi muotoiset pizzat, täytä lempitäytteillä. 


-Paista uunissa 225-250 tai grillissä pizzakiven päällä kuten me tällä kertaa. 

 

Mitä sä käytät yleensä pizzatäyteenä? 

Love
 


 

Aloita aamusi inkiväärishotilla





Inkivääri, tuo monikäyttöinen juuri.  
Inkivääri on monipuolinen mauste ruuanlaitossa, se sopii niin suolaisiin kuin makeisiinkin ruokiin eikä saa unohtaa sitä, että se tekee hyvää myös terveydelle. 
Käytäthän sinäkin ikivääriä päivittäin?


Inkiväärin terveysvaikutukset

Inkiväärillä on useita eri terveysvaikutuksia ja alle olen listannut niistä muutamia. 

-auttaa tukemaan vastustuskykyä
-auttaa vähentämään tulehduksia
-ehkäisee pahoinvointia
-edistää ruuansulatusta 
-helpottaa ripulia ja ummetusta 
-raikastaa hengitystä
-auttaa painonhallintaan 

 
Inkiväärin kanssa kannattaa olla silti varovainen ruuanlaitossa, koska mausteena se on aikas töpäkkää eli pienellä määrällä on hyvä aloittaa ja sitten lisätä lisää.  

Loistava tapa aloittaa aamu on ottaa shottilasillinen inkiväärijuomaa. 

Olet varmaan nähnyt inkiväärishottia myytävän kaupanhyllyllä ja mielestäni vielä suht kovaan hintaan. Tästä syystä teenkin sitä itse. 

Inkiväärishotti on todella helppo tehdä ja erilaisia reseptejä löytyy useita. Tämän reseptin olen saanut ihanalta Business woman -blogin Pialta ja tällä samalla reseptillä olen tehnyt aina.  

Tämä inkiväärishotin valmistaminen ottaa hieman aikaa mutta se on sen arvoista. 


Inkiväärishotti


terveysvaikutteinen inkivääri



1 litra vettä
200 g inkivääriä
1/2 dl hunajaa
2 sitruunan mehu

- Raasta inkivääri kuorineen kattilaan ja lisää vesi.  
Anna liota vähintään kaksi tunti. Mitä kauemman annat inkivääriraasteen liota, sitä parempi.  

-Lisää seos kattilassa liedelle ja lämmitä seos 60 asteiseksi. ÄLÄ päästä seosta kiehumaan, koska silloin inkiväärin ravintoaineet katoavat. 

-Ota seos liedeltä ja anna sen jäähtyä kymmenisen minuuttia.

-Siivilöi inkivääriraaste nesteestä ja lisää nesteen joukkoon hunaja ja sitruunanmehu.


nauti tätä terveysjuomaa joka aamu




-Laita neste pulloon tai sellaiseen astiaan, mistä sinun on helppo aina kaataa sitä shottilasiin. 

- Voit ottaa ensimmäisen shotin vaikka heti ja muista nauttia lasillinen kerran päivässä

 




Säilyttää inkiväärishotti jääkaapissa ja se säilyy siellä hyvänä noin parisen viikkoa.  

Kuuluuko inkiväärishotti sun aamurutiineihin?


Love



Pestokana, helppoa arkiruokaa

 Mikäs sen parempaa kuin herkullinen ruoka mikä valmistuu melkeinpä itsestään. Tässä yksi sellainen eli pestokana


Pestokana on juurikin siitä syystä todella hyvä arkiruoka, koska sinun ei tarvitse olla töiden jälkeen hellan äärellä koko iltaa. Mutta pestokana sopii loistavasti myös viikonloppuna nautittavaksi hyvässä seurassa. 

Vaihtelevuutta saat myös eri lisukkeilla. Itse tykkään syödä tätä uuni vihannesten kanssa.  

Samalla kertaa pystyt valmistamaan ruokaa myös isommallekin seurueelle. :)  


Lapin Marja


Pestona voit käyttää mitä vain mutta me ihastuttiin Antin kanssa tähän Lapin Maria vegaaniseen Villipesto Kerkkään. Aivan loistava tuote myös siitäkin syystä, että tämä on ensimmäinen vastaantullut vegaaninen pesto, joten maitoproteiiniallerkikko pääsee nauttimaan tästä! JEE!


Pestokana


kanan fileepihvejä

pestoa, me käytimme siis Villipesto kerkkää 

parmesaaniraastetta 

(merisuolaa)



-Laita uuni päälle, asteet riippuu ihan millaisia kanapihvejä olet kaupasta ostanut. 

-Laita kanapihvit uunipellille.

- laita ripaus merisuolaa pihvien päälle

-levitä pesto ja ripottele päälle vielä parmesaaniraastetta.

-Laita uuniin kypsymään. Aika taas riippuu ihan siitä millaisia pihvejä olet valinnut ja kuinka paksuja. 


pestokana




villipesto kerkkä


Lisukkeeksi voit tehdä oikeastaan ihan mitä vain, kaikki käy. Me teimme tällä kertaa uunivihanneksia ja kiertoilmalla pystyimme kypsentämään molemmat saman aikaisesti. 



helppoa ja hyvää ruokaa pienellä vaivalla



HELPPOA ja HYVÄÄ pienellä vaivalla! 


Love






Valkosipuliperunat

 

carlic


Vesi herahtaa aina kielelle, kun puheeksi tulee valkosipuliperunat ja varsinkin äidin tekemät. Valkosipuliperunat eivät ole ihan arkiruokaa eikä myöskään mitään laihdutusruokaa. Aikaakin niiden tekeminen vie mutta kaikki on sen arvoista! 


Valkosipuli on myös sellainen, joka jakaa ihmiset. Toiset rakastaa sitä ja toiset inhoaa. Ainut huonopuoli tässä on se, että jos itse et ole sitä syönyt niin sen kyllä haistaa. Kuinka moni on muuten käynyt Riikassa siinä valkosipuliravintolassa, missä jokaisessa ruuassa on myös valkosipulia, myös oluessa? :D 

Onneksi meillä sitä syövät kaikki ja valkosipuli kuuluu meillä ihan perus raaka-aineisiin ruuanlaitossa. 



Valkosipulin määrää voit vaihdella perunoista ihan oman maun mukaan mutta meillä sitä on aina ollut reilusti, koska onhan nimenä kuitenkin valkosipuliperunat. 


Tämän reseptin olen saanut äidiltäni ja hän on samanlainen kokkaaja kuten minäkin, ettei niitä aineita paljon mittailla vaan laitetaan silmämääräisesti ja sitten maistellaan. Tyttärestäni on tulossa samanlainen kokkaaja. 

Yritin tähän alla olevaan reseptiin nyt kuitenkin saada myös määriä laitettua. 


Valkosipuliperunat 


valkosipuliperunoiden resepti





1 kg kiinteitä perunoita 

25-35g voita tai margariinia

10-15 kpl valkosipuleita (riippuen kynsien koosta)

1-1,5 dl kuohukermaa

suolaa

valkosipulisuolaa


-laita uuni lämpenemään 185 asteeseen.

-kuori ja viipaloi valkosipulit.

-laita voi tai margariini kattilaan ja lisää joukkoon valkosipulit. 

-Sulata rasva, kiehauta ja siirrä syrjään. 

-Kuori ja viipaloi perunat. Itse leikkaan veitsellä, jotta viipaleista ei tule liian ohuita. 

-Levitä perunaviipaleet uunivuokaan ja lisää suolaa maun mukaan. Muista, että aina voit jälkikäteen lisätä sitä lisää mutta pois et voi ottaa. 

-Kaada valkosipulirasva perunoiden päälle ja sekoita niin, että sitä on tasaisesti kaikkien perunoiden päällä. 

-Laita vuoka uuniin ja anna olla niin kauan kunnes perunat ovat puolikypsiä. Paistoaika riippuu uunista ja viipaleiden paksuudesta. 

-Lisää kerma perunoiden päälle, jotta ne melkein peittyvät ja anna kypsyä uunissa kypsiksi. Halutessasi voit ripotella päälle vielä valkosipulisuolaa. 

-Ja sitten vaan nauttimaan! 



ei ihan arkiruokaa




Vinkki: jos perunoita jäi seuraavaan päivään niin älä lämmitä niitä mikrossa vaan tee se pannulla. Lopputulos on paljon maukkaampi. Halutessasi voit myös laittaa lorauksen kermaa pannulle. 


Kokeile ihmeessä vaikka nyt tulevana viikonloppuna! 



Love 




Vegaaninen viikunajäätelö



fig ice cream




 Nyt on aika herkutella tuoreilla, maukkailla viikunoilla. Tällä hetkellä niitä saakin kaupoista todella edulliseen hintaan. 

Viikunoita olen itse oppinut syömään vasta aikuisiällä, meillä ei kotona viikunoilla herkuteltu. 


Tuoreen viikunan väri on tumma liila tai sitten vihertävän ruskea. Tuore viikuna on myös pehmeä. 

Viikuna on siitä loistava valita, kun se käy niin suolaisiin kuin makeisiinkin ruokiin. 


Itse ole perso jäätelölle niin olihan sitä sitten pakko lähteä kokeilemaan. Jäätelö on maidoton, kiitos Antin maitoproteiiniallergian :) 

Tämä resepti vaatii hieman enemmän aikaa mutta tulen tekemään myös toisen version tästä, jossa ei tehdä viikunahilloketta. 


Viikunajäätelö

 

fig ice cream





1 dl ruokosokeria (kookossokerikin käy)
3 rkl kookosöljyä
450g tuoreita viikunoita
1 sitruunan mehu
0,5 dl vettä
ripaus suolaa
1 tlk kookosmaitoa (rasvainen) 
n. 1 dl taateleita
3,5 dl mantelimaitoa (soija-, riisi- tai kauramaitoa varmasti sopii)
1 rkl vanilja extract


Ensin tehdään viikunahilloke. 

-Lisää kasariin kookosöljy. 
-Lisää sulaneen öljyn joukoon vesi ja sokeri. Anna sokerin liueta nesteeseen ennen viikunoiden lisäämistä. 
-Halkaise viikunat ja lisää ne ja sitruunan mehu kasariin ja anna niiden muhia noin 20-30 min. 
-Lisää suola ja sekoita
-Soseuta vielä sauvasekoittimella, jotta saat suht tasaisen seoksen. 
-Anna jäähtyä.

-Sitten on vuorossa jäätelömassa.
-Laita blenderiin kookosmaito ja taatelit. MUISTA POISTAA TAATELEISTA KIVET!
-Sekoita tasaiseksi. 
-Lisää mantelimaito tai vaihtoehtoisesti muu neste sekä vanilja. Tähän kannattaa valita kuitenkin sokeriton vaihtoehto. 
-Anna seoksen viilentyä jääkaapissa n. tunnin verran. 

-Lisää jäätelömassa jäätelökoneeseen ja anna koneen pyöriä 25 min ennen viikunahillokkeen lisäämistä. 

Ja sitten ei muuta kuin nauttimaan! 



vegaaninen viikunajäätelö




Tämä on parasta juurikin tehtynä mutta jos laitat pakastimeen, muista ottaa hyvissä ajoissa huoneenlämpöön. 

Tein muuten lakkauksen inspiraatioituneena tästä jäätelöstä ja viikunoista. Lakkauksen näyt TÄSTÄ


Olisi kiva kuulla sun maukkain viikunaresepti, jaa se ihmeessä meille. :) 


Love




Ex-anopin kurkkusalaatti vie kielen mennessään


kurkkupikkelssi


Tätä kurkkusalaattia mun on pitänyt tehdä useampana vuonna jo mutta aina olen herännyt liian myöhään avomaan kurkkujen osalta. Tätä voi kyllä tehdä tavallisestakin kurkusta mutta avomaan kurkku on aina avomaan kurkku. Mulla oli kyllä reseptikin hukassa mutta onni on olla hyvässä väleissä ex-anopin kanssa. Se on oikeastaan elämän suola ja onni. <3 

Viikonloppuna soittelinkin hänelle ja pyysin reseptiä tähän kurkkusalaattiin ja kysyin saanko jakaa tämän herkkureseptin myös teille ja vastaus oli kyllä. Eli tässä resepti, nappaa talteen ja kokeile ihmeessä, jo vähääkään tykkäät kurkusta! 




Ex-anopin kurkkusalaatti



3 kg avomaan kurkkuja
1 kg sipulia
1 kg sokeria
1/2 dl suolaa
7,5 dl etikkaa
nippu tilliä


-raasta kurkut ja sipulit 
-hienonna tilli. Voit jättää tillin myös kokonaan pois tai käyttää siitä vain osan. 
-laita etikka, sokeri ja suola kattilaan
-kuumenna seosta niin, että sokeri ja suola sulavat mutta ÄLÄ ANNA KIEHUA! 
-Anna seoksen hieman jäähtyä ennen kuin sekoitat kaikki yhteen. 
-Älä täytä kippoja ihan täyteen, koska kurkusta tulee nestettä jonkin verran. 
-Anna maustua ainakin yhden päivän mutta sitä paremmaksi kurkkusalaatti tulee, mitä useamman päivän se saa maustua. 





Vaikka tuntuu, että tästä määrästä tulee todella paljon niin se myös hupenee nopeaan ja tätä voit viedä tuliaiseksi. Toimii muuten myös ihan leivänkin päällä :D  

Note to self: varaa purnukoita tarpeeksi ennen kuin alat tekemään tätä! Meinasi iskeä pieni paniikki, kun en meinannut löytää tarpeeksi montaa purnukkaa. :D 



avomaan kurkku


Nopeaa, helppoa ja maistuvaa. Siinä kolme kovaa syytä tehdä tätä. :) 

Love


Raparperi-inkiväärimehu

Meillä raparperit ovat tänä vuonna ihan villiintyneet. Sitä mukaan, kun olen niitä varsia leikellyt uusia tulee koko ajan lisää niin nopeaan, että osa jää vallan muiden jalkoihin. 



Mitä raperperistä sitten oikein tekisi? 


Raparperistä olen yleensä tehnyt hilloa, chutnieta, piirakkaa, paistosta ja totta kai jäätelöä ja sorbettia. 

Tämän ihanan raikkaan rapareri-inkiväärisorbetin reseptin voit ottaa täältä



Maidoton raparperjäätelö on muuten myös kokeilun arvoinen ja sen reseptin löydät täältä







Tänä vuonna kokeilin tehdä raparperi-inkiväärimehua ja siitä tuli heti yksi lemppareista! 

Raparperi-inkiväärimehu



GEM viinipullo




Helppous on ollut itsellä tänä keväänä ja kesä se avainsana ruuanlaitossa ja tämä mehu todellakin kuuluu siihen kategoriaan. 
Raaka-aineitakaan ei ole kuin muutama mutta maku on raikas. Seuraavaan satsiin laitan hieman vähemmän inkivääriä, jotta raparperi nousee vielä paremmin esille. 


n.1 litra raparperia paloiteltuna
n. 20-25g inkivääriä 
2 litraa vettä
2 dl ruokosokeria
ripas vaniljasokeria


-Huuhtele ja paloittele raparperi kattilaan.
-kuori inkivääri ja paloittele myös se. Määrää voit vähentää halutessasi.
-Lisää sokeri/sokerit ja vesi.
-Anna kiehua hiljalleen n. tunnin verran.
-Jäähdytä huoneenlämmössä ennen sihtaamista ja pullottamista. 
-Säilytä jääkaapissa. 

Sitten ei muuta kuin KIPPIS! 




Ilmianna sun lemppari raparperiresepti! 

Kivaa tiistaita 

Love










Gluteenittomat ja maidottomat veriletut

Viime viikolla kaupassa käydessämme yritimme etsiä gluteenittomia verilettuja mutta ainakaan Prisman valikoimista emme löytäneet. Ja jos ei jotain löydä, kokeille tehdä itse ja me teimme. 

Gluteenittomat veriletut






5 dl naudan verta
5 dl vissyä
2 dl tattarijauhoa
1 kananmuna
suola
valkopippuri


Veri kannattaa ottaa hyvissä ajoin sulamaan. Me otimme sen edellisiltana jääkaappiin sulamaan. 

Sekoita veri, vissy ja tattarijauhot ja anna levätä puolisen tuntia. 







Lisää loput ainekset ja sekoita tasaiseksi.

Paista letut. Antti paistoi letut valurautapannulla. 
















Vissyn sijasta voit käyttää maitoa tai vettä. 

Naudan verta on myynnissä 5 dl pulloissa ja löydät ne kaupan pakastealtaasta. 

Minähän verilettuja en syö mutta maku Antin mielestä vastasi aika hyvin valmis verilettujen makua. 

Tästä tulee aika iso määrä ja laitoimmekin loput veriletut pakkaseen. 







Olihan sitä Milollekin pakko antaa pari lettua, kun hän siinä niin anovasti katseli kuola valuen. :) 







Love




-