Näytetään tekstit, joissa on tunniste lakkaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lakkaus. Näytä kaikki tekstit

Täältä sitä noustaan taas! Niin ja mukana myös vuoden eka lakkaus.

Atelier Rougen lakka saatu ja se sisältää mainoslinkin





talvinen auringonlasku







 Haluan toivottaa ihan heti alkuun mahtavaa alkanutta vuotta 2022!

Mä itse niin toivon tästä vuodesta parempaa kuin mitä kaksi edellistä vuotta ovat olleet. Menneet kaksi vuotta ovat olleet henkisesti todella raskaita ja surutyöt jatkuvat koko ajan. Tämä on ollut myös syynä siihen, että olen ollut somessa suht vähän. On ollut ihana kuitenkin huomata, että te lukijat olette pysyneet siellä vaikka täällä blogin puolella on ollut hieman hiljaisempaa.   Elämän on kuitenkin jatkuttava eteenpäin ja siitä pitää yrittää nauttia ja elää täysillä niin kauan kun täällä ollaan. 

Mulla on paljon ideoita postauksiin ja mielelläni kuulisin teiltä toiveita aiheista mistä haluaisitte lukea. 

Tänä vuonna on tulossa ainakin kosmetiikkatestauksia totta kai, meikkejä, ruokaohjeita, sohvaperunan kuntoilujuttuja (kuntopyörää odottelen saapuvaksi), matkajuttuja, lakkauksia ja ehkä jotain muutakin.  Niin ja tuoksutorstai tulee myös takaisin! 




Ajattelin, että tämän vuoden aloitukseen sopisi hyvin lakkaus. Blogihan on alkuperin alkanut kynsiblogina mutta sitten pikku hiljaa laajentunut koskemaan myös muita mun lempparijuttuja. 


Tiuha käsien pesu ja käsidesin kanssa lotraaminen on saanut mun kynnet todella huonoon kuntoon mutta nyt pikku hiljaa nekin alkavat näyttämään taas hyviltä. 


folio nails


Vuoden ensimmäiseen lakkaukseen halusin käyttää tätä upeaa Atelier Rougen Mon Chérie* lakkaa. Lakka kuuluu talvikokoelmaan eli kannattaa olla nopea, jos haluat itsellesi tämän lakan. Ainakin nyt sitä vielä saa Kicksin verkkokaupasta.

Tykkään Atelier Rougen lakoista, koska ne kuivuvat todella nopeasti ja tähän mennessä on riittänyt kaksi lakkakerrosta peittämään, tätä joutui laittamaan kolme. Väri on silti upea!! 


Koska tuon Mon Chérien väri on näin magee, en halunnut lähteä piilottelemaan sitä koristeluiden alle vaan päätin tehdä yhden aksenttikynnen. Musta lakka on yksi mun lemppareista, essien licorice. 


nail art


Miten olen voinut unohtaa folioiden olemassa olon?!? 

Foliot ovat varmaan helpoimpia koristelutapoja mitä voi olla ja nopeitakin käyttää vielä. Tietysti sun tarvii ootella liiman kuivumisen mutta sen jälkeen se on lasten leikkiä. Samalla kun tein näitä niin mieleeni juolahti yksi idea mitä kokeilen. Yritän tehdä nyt joka kuukausi ainakin yhden lakkauksen missä olen käyttänyt foliota koristelussa. 


kynsikoristelut foliolla


Nyt on aika laittaa kone kiinni, pikkusiskon lapset tulevat meille kohta viikonlopun viettoon. Katsotaan, jos kerkiän instan puolelle laittamaan muutamia kuvia. Lapsia on 5 + Milo niin vauhtia riittää mutta toivottavasti ei vaarallisia tilanteita. 


Ihan mahtavaa viikonloppua ja kiitos, että olet siellä! 


Love 




Kaundeusbloggaajien joulukalenteri 2021 luukku 6




 Tänään avataan Kauneusbloggaajien joulukalenterin kuudes luukku. Tämän vuoden upean bannerin on meille loihtinut HannaMaria

Eilen aukesi luukku Maria Glow -blogissa ja huomenna Nena Sofia'sin blogissa. Tänä vuonna teimme myös linktreen eli pääset helposti kurkkaamaan kaikkien luukkujen sisällöt samasta paikasta. 


On ihan mahtavaa olla taas tänäkin vuonna mukana tässä joulukalenterissa mutta tänä vuonna minulla ei ollut hajuakaan mitä luukku tulisi pitämään sisällään. Aikasemmin olen aina jo heti tiennyt mitä haluan tehdä ja olenkin tehnyt joululakkauksen mutta nyt omat kynnet ja käsien iho ovat kokeneet kovia desinfiointiaineiden vuoksi. 


Omalla kohdalla ei ole vielä kovin jouluinen olo enkä muutenkaan ole siitä joulusta vielä kovin innostunut. Menetin mummuni koronalle ja tulevana lauantaina meillä on siunaustilaisuus. Se on henkisesti raskas ja tajusin juuri, ettei minulla ole enää isovanhempia. Muut voivat mennä mummulaan, minä en. Onneksi silti on ne kaikki ihanat muistot olemassa. <3

Eilen vielä mietein mitä mä teen tämän luukun suhteen. Pyörittelin jouluista meikkiäkin mielessä sekä samoin tuoksua mutta päädyin kuitenkin tekemään lakkauksen, mitä sitä hyviä perinteitä rikkomaan. Tein lakkauksen, joka sopii myös ei niin perinteiseksi joululakkaukseksi mutta myös näin itsenäisyyspäivään. 

 

essie



Lakkauksen pääsävyksi valitsin sinisen ja lakoiksi valitsin tällä kertaa essien lakkoja. Lakat ovat ballerina slippers, love at frost sight ja all the wave.  Varsinkin tuo love at frost sight on juurikin omiaan käytettäväksi, kun mittari näyttää -18 astetta. 


All the wave päätyi nimettömään ja keskisormeen. Muut kynnet lakkasin ensin kahdella kerroksella ballerina slippersillä ja sitten lakkasin päälle vielä kerroksen love at frost sightia. 





Nimettömään ja keskisormeen maalasin käsin lumihiutaleita. Alunperin suunnittelin laittaa decalit mutta päädyin sitten kuitenkin maalaamaan ne käsin. En ymmärrämiksi, mähän olen tuossa maalauksessa todella haka. :D :D Mutta ainahan sitä pitää hieman itseään haastaa. Nää näyttää kaukaa katottuna tosi hyviltä!! Kokeile ihmeessä. ;) 

Löysin myös tuolta kätköistäni glitterin tyyppistä hitylaista ja päätin sitä sitten vielä töpötellä tuohon keskisormeen. 

Meillä itsenäisyyspäivää vietetään odotellassa koronatestin tuloksia eli sekin vielä. Mutta...


Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille. 


blue winter nails

 

Jokainen lumihiutale, joka pysähtyy kasvoillemme, on suukko poisnukkuneelta  läheiseltä. <3 


Love








Lakkaushaaste: Halloweenkynnet


Halloween kukat


 Täällä sitä ollaan taas lakkaushaasteen äärellä. Viime kuun haastetta meillä ei ollut mutta toivottavasti tämä jatkuu tästä eteenpäin taas normaaliin tapaan. 

Se näköjään pitää paikkaansa, että mitä vanhemmaksi tulet, sen nopeammin aika kuluu. :D Ei sitä voi millään uskoa, että marraskuu kolkuttelee jo ovella. 

 Tämänkertaisen lakkaushaasteen aiheena meillä on mikäs muukaan kuin halloween. Yleensä olen aina suurinpiirtein tiennyt minkälaista lähden tekemään mutta tänä vuonna mulla ei ole hajuakaan. (kirjoitan tätä maanantai-iltana, keskiviikkona julkaisu) Vaikka aikaa meillä on taas ollut ihan reilusti mutta kun vaan ei saa aikaiseksi niin ei saa, vähän sama homma on koulutehtävien kanssa. Ne vaan melkein aina jää viime tippaan. 

Olen tehnyt monia erilaisia Halloween -kynsiä esim. Pääkalloja , Hämähäkkejä ja hajonneita kynsiälisää rikkinäisiä kynsiä, lisää kalloja jne. Klikkaamalla nimiä pääset katsomaan kyseisiä lakkauksia.  

Näistä tulikin ihan jotain muuta kuin mitä aikaisemmin, simppeliä hieman "aikuismaisempaan" makuun , jos nyt noin voi sanoa. :D 


halloween kynnet

Pitkästä aikaa lakkasin näillä Zoayn lakoilla. Tumma mattaharmaa Dovima ja upea oranssi Dhara saivat minut huokaisemaan. Miksi olen unohtanut nämä laatikon perukoille, mitä muita ihanuuksia sieltä löytyykään. 


Kun lakat itsessään ovat jo näin mageita ja ajattelin, että mennään näin. Sitten kuitenkin löysin tuon Make Up Storen pääkallon niin pakko se oli laittaa. Sitten tuo keskisormen "silmä" tuli hieman vahingossa. Kolautin lakatun kynnen johonkin ja en jaksanut enää alkaa lakkaamaan uudelleen vaan täytin kolon Dovimalla ja tein keltaisella lakalla siihen pisteen. Mun mielestä toimii ihan hyvin näissä. 


Zoya nail polish




Tuttuun tapaan käy ihmeessä kurkkaamassa millaiset Halloween kynnet muut ovat loihtineet. Ne näet alla olevista linkeistä. 


Nails to Photos

Strokes of Color


Ajattelitko tehdä Halloweenkynnet? 


Muuten taustalla näkyvä ihanan erilainen kukkakimppu on Floramoresta. Suosittelen lämpimästi, jos haluat jotain erilaista.

 

Kivaa keskiviikkoa! 


Love






Auringonkukkia ja Atelier Rougen lakkoja

Lakat saatu lehdistänäytteenä/sisältää mainoslinkkejä

 

sun flowers


Pakko myöntää, etten ole oikein pitkään aikaan saanut kunnon inspiraatiota mihinkään ja se on hieman ahdistanut. Inspiraation puutteesta blogikin on ollut hiljaisempi vaikka täällä taustalla ollaan kuitenkin koko ajan testailtu tuotteita ja lakattu kynsiä. Onneksi ette ole kuitenkaan jättäneet minua vaan olette pysytelleet mukana. 
Kiitos teille, ootte ihania <3 


Olen aloittanut nyt myös koulun. Kesäkuussa valmistuin Kuvallisen ilmaisun toteuttajaksi ja nyt olisi vuorossa Ammattivalokuvaajan titteli. Onneksi saan tehdä sitä työtä mitä rakastan (tiedän, että on klisee) vaikka eihän tämä yrittäjänä toimiminen helppoa ole, varsinkaan kun ihan kuka tahansa voi perustaa firman ja olla valokuvaaja. Mutta, elämä on ja nautitaan siitä niin hyvin kuin pystytään. 
Jos nyt kuitenkin mennään itse asiaan eli niihin kynsiin. 

Atelier Rouge Fall 2021


Atelier Rougelta on tullut ihana syksyinen  Fall 2021 Limited edition kokoelma. Lakkojen sävyt toivat mieleeni auringonkukat ja siitä se inspiraatio sitten lähti. Kokoelma pitää sisällään toinen toistaan ihanampia syksyisiä sävyjä ja tähän lakkaukseen näistä päätyi kolme lakkaa. 




Varsinkin tuo sinapinkeltainen lakka nimeltä Signature Yellow hurmasi minut täysin ja sitä käytinkin peukalossa, etusormessa ja pikkurillissä. Keskisormessa on ihanan tumma, hieman punertavan ruskea Always A Classic ja nimettömässä vaaleanpunertava Rose Pour Toujours

Tällä kertaa en lähtemään maalaamaan käsin vaan loihdin auringonkukat helposti decaleilla. Tykkäsin tästä lakkauksesta todella paljon. 

Jos muuten innostuit noista lakoista niin nyt ne ovat Kicksissä klubihintaan 7,43€ ja normaalistikin hintaa näillä lakoilla on 9,90€. 


Samalla reissulla, kun olin kuvaamassa ihanaa perhettä auringonkukkapellolla niin oli pakko  viedä meidän Milokin sinne pellolle. 





Oletteko te hullaantuneet auringonkukkasista?


Love


 

Lakkausunelmia: Violetti



Itsensä haastaminen saa sinut kokeilemaan ja oppimaan uusia asioita. Aina ne ei mene niin kuin on alunperin suunnitellut mutta mitä sitten!

Niistä voi kuitenkin aina oppia ja juurikin siitä syystä päätimme Timantteja kynsillä -blogin Lauran kanssa lyödä kyntemme yhteen ja lähteä tekemään myös yhteistä haastetta nimeltä Lakkausunelmia Lakkaushaasteen lisäksi.

 Tämän kuun aihe oli mun toive. Violetti oli yksi mun pikkusiskon lemppariväreistä. Eilen tuli vuosi siitä, kun hän nukkui pois niin halusin valita tämän aiheen. 




Pikkusiskoni rakasti glitteriä ja blingiä samanlailla kuin minäkin ja eihän sitä voi ilman glitteriä lakkausta tehdä. Se olikin sitten ainut asia, mikä oli lakkauksessa selvää. Eiliseen asti, pää oli ihan jumissa tai on se vieläkin. Päädyin sitten loppujen lopuksi maalaamaan ruusuja. Totta puhuen, itse tykkäsin näistä ihan ilman mitään koristelusta mutta se olisi ollut tylsää. 


Tumma sävy on essien tangoed in love, joka oikeasti on matta ja näkyykin tuossa etusormessa. Muihin laitoin päällyslakkaa päälle. Keskisormessa on Picture Polishin heaven. Sävy on muuten Cesarshopin suunnittelema lakka ja siinä on mukana pienen pieniä glitterihippusia. Keskisormessa on essensen glitteripläjäys nimeltä holo fever




Ruusut maalasin akryylimaaleilla, koska en vain luota itseeni niin paljon, että lähtisin maalaamaan lakoilla. :D 




Love






Lakkaushaaste: Neon

 

essien lakat saatu pr-näytteenä

Heinäkuun lakkaushaaste on taas täällä. Tällä kertaa meillä teemana tai aiheena on NEON. Sehän sopii tosi hyvin näihin ihanan lämpimiin hellepäiviin. Tai nyt kun sunnuntaina tätä kirjoittelen niin ulkona on pirun kylmä ja pakko lämmittää sauna, ettei vaan tule kipeeksi. :) 


essie love



Mutta mennään takaisin itse aiheeseen. Tekniikka meillä on oli vapaa ja ainakin itselle nämä vapaat kädet aiheuttavat välillä tuskaa, kun ei osaa päättää :D Nytkin pyörittelin monia eri juttuja mutta päädyin kiireiden vuoksi dotting toolin käyttöön. 


Pääriväriksi valitsin ihanan essien set for sunset lakan , joka on muuten tämän kesän kokoelmasta. Ei voisi kesäisempää sävyä olla, koska lakan sävy herää henkiin päivittyneellä iholla. 





Pallerot tein essien tangoed in love lakalla sekä china glazen Twistle do nicely lakalla. 

Innolla odotan millaisia lakkauksia muut ovat tällä kertaa saaneet aikaan. Joku on varmasti leimaillut. Käy ihmeessä sinäkin katsomassa. 


Nails to photos

Strokes of Color

Timantteja kynsillä 

Dile Nails


Ihanaa tiistaita kaikille! 


Love



 

Lakkaushaaste: Veden lorinaa




Pahoittelut heti tähän alkuun siitä kun täällä blogin puolella on ollut hiljaista. Mulla on ollut töiden suhteen tosi kiirusta ja perjantaina mulla oli viimeinen näyttö koulussa. Puolitoista vuotta opiskelua ja  minusta tuli Kuvallisen ilmaisun toteuttaja. 


Mutta mennään itse aiheeseen eli tämän kuun lakkaushaasteeseen. Aiheena meillä oli veden lorinaa. Mua niin hävettää tää, koska mulla oli vaan mielessä koko ajan vesi. Olin alkuviikosta lakannut kynnet sinisen sävyillä niin aattelin, että hieman tuunaamalla näitä hoidan tän haasteen hyvin. Mulla oli siis eilenkin kuvauskeikka, joten ylimääräistä aikaa ei kovin paljoa oo ollut. Postauksen kuvat olen ottanut puhelimella enkä kamerella kuten yleensä, ihan vain kiireestä johtuen.  


Mutta nyt vasta kun aloin kirjoittamaan tätä niin tajusin, että kyseessä olikin veden lorinaa. Anteeksi kaikki mutta näissä ei nyt paljon lorinaa näy. 






Lakkoina käytin peukaloon ja pikkurilliin essien ihana sininen. Etusormessa on Color Clubin huikea hololakka Angel Kiss ja sne päällä essensen valkoisella White wild way lakalla tehty leima  Moyran laatasta no.115 Happily ever after. Keskisormessa hiekkarantaa kuvastaen FUN Lacouerin Million Dollar Dream lakka. Nimettömässa Aterlier Rougen valkoinen lakka ja sen päällä ihana jalokiven näköinen decal. Itse tykkään tästä lakkauksesta todella paljon. 





Muut haasteeseen osallistujat ovat: 


Nails to photos

Strokes of Color

Timantteja kynsillä

ja instan puolella Dilenails






Ihanan lämmintä sunnuntaita tai oikeastaan hieman tuskaisen lämmintä sunnuntaita. Itsellä tänään kaksi kuvauskeikkaa niin helle ei ole se paras mahdollinen kuvaajalle eikä varsinkaan asiakkaalle. Mutta ei kannata valittaa, ei meillä täällä liian usein lämmin ole. 


Love


e



Lakkausunelmia: Kukkaiskynnet

 Atelier Rougen lakka saatu 






Itsensä haastaminen saa sinut kokeilemaan ja oppimaan uusia asioita. Aina ne ei mene niin kuin on alunperin suunnitellut mutta mitä sitten! Niistä voi kuitenkin aina oppia ja juurikin siitä syystä päätimme Timantteja kynsillä -blogin Lauran kanssa lyödä kyntemme yhteen ja lähteä tekemään myös yhteistä haastetta nimeltä Lakkausunelmia Lakkaushaasteen lisäksi.



lakkausunelmia


Nyt kyllä on pakko sanoa heti näin alkuun, että hieman hävettää postata nämä kynnet. Aiheenahan meillä on kukkaiskynnet mutta omalla kohdalla voisi sanoa kukkaiskynsi. Siis en kertakaikkiaan ole kerinnyt tekemään isotöisempää lakkausta vaan menin sieltä missä aita on tosi alhaalla. Halusin kuitenkin kokeilla jotain vanhempaa lakkaa ja vihreä oli sellainen. Päälakkana toimii Lumenen Laineilla lakka. Nimestä voisi ajatella lakan olevan sinistä mutta ä-äää eipäs oo. Nimettömän alla on essensen valkoista wild white way -lakka ja päällä decali. Olin kokonaan unohtanut nämä niin nyt oli korkea aika ottaa ne käyttöön, kun vielä sopi teemaankin. 




Halusin kuitenkin tähän vielä jotain muuta. Osaan kynsistä laitoin Atelier Rougen mattapäälyslakkaa, joka on muuten todella hyvä mattatoppari. 


Veikkaan, että Lauralla on kunnon kukkatykitys kynsillä, ja Lauran lakkauksen näet tästä.


Tänään ois suunnitteilla mennä laittamaan tuota omaa pihaa ja kukkapenkkejä kuntoon. Ne näyttää tällä hetkellä viidakolta :D Ei vaan ole aikaa riittänyt pihahommiin eikä taida riittää kahtena seuraavanakaan viikkona. 

Oikein ihanaa sunnuntaita ja nautitaan myös luonnon kukkaloistosta. 


Love



 

Lakkaushaaste: Tuplasti leimaten

Tämän kertainen haaste meinasi jäädä mult aihan kokonaan väliin. Olen ollut todella väsynyt ja hyvä kun olen saanut työt tehtyä. Mutta tässä sitä nyt kuitenkin ollaan haasteen äärellä. 


Tällä kertaa meillä on aiheena tuplaleimaus. Siitä on aikaa kun viimeksi olen leimannut eikä se silloinkaan onnistunut kunnolla, joten hieman kauhun sekaisin tuntein lähdin tätä tekemään silmät ristissä. 


En todellakaan lähtenyt tekemään mitään vaikeaa juttua vaan nyt mentiin todella helpolla. Lopputuloksesta tuli kyllä tosi kiva. 





Nyt taas muistin minkä takia en ole pitkään aikaan leimannut. Ensin sen oikeinlaisen leimalakan löytyminen. Toiseksi, että saat sen leiman ylös ja kolmanneksi onnistut saamaan sen kohdilleen. Nytkin aikaa meni kaikkiin noihin kohtiin ja meinasin luovuttaakin yhdessä vaiheessa. 


Lakkasin kynnet ensin essien tangoed in love -lakalla. 

Alimmaisen leiman otin Whats Up nails- leimalaatasta B002 Water Marble to Perfection. Tähän käytin China Glazen lakkaa nimeltä Thistle do nicely.


Päälimmäisen leiman tein Moyran 115 Happily ever after -leimalaattaa käyttäen ja lakkana essencen valkoista wild white way -lakkaa.

Näistä tulee jotenkin salamointi mieleen. :D 





Tuttuun tapaan, käy ihmeessä katsomassa muiden haasteeseen osallistuneiden lakkaukset alla olevista linkeistä. 


Timantteja kynsillä 

Nails to photos

Strokes of Color

Tinkerbell's Nail diary


Tänään meillä onkin juhlapäivä, Milo täyttää jo 8-vuotta! Hänestä ei kyllä sitä uskoisi, on meinaan sen verran koffeli. :D Eikä sitä usko kyllä vieraatkaan ihmiset, kaikki luulevat Milon olevan pentu ja eivät meinaa uskoa, kun kerromme oikean iän. :D 


seropi


Love





Lakkausunelmia : Ilmapalloja!!

 

osa lakoista saatu pr-näytteenä*






Itsensä haastaminen saa sinut kokeilemaan ja oppimaan uusia asioita. Aina ne ei mene niin kuin on alunperin suunnitellut mutta mitä sitten! Niistä voi kuitenkin aina oppia ja juurikin siitä syystä päätimme Timantteja kynsillä -blogin Lauran kanssa lyödä kyntemme yhteen ja lähteä tekemään myös yhteistä haastetta nimeltä Lakkausunelmia Lakkaushaasteen lisäksi.


Tämän kuun haasteen aiheena meillä on ilmapallot ja nehän kuuluvat vappuviikonloppuun. Meillä ei kylläkään ilmapalloja koristeena ole eikä kyllä ole muitakaan vappujuttuja, paitsi tietysti sima ja munkit. 

Sääntönä meillä oli käyttää viittä eri sävyä.



lakkaus



En todellakaan olisi halunnut jakaa tätä lakkausta tänne teidän nähtäväksi, koska näistä ei tullut yhtään sellaiset mitä aluksi suunnittelin. Nää on ihan hirveät mutta en vaan kerinnyt tekemään enää uutta lakkausta. 


Maalasin ilmapallot käsin ja sen kyllä huomaa. Nimettömän ilmapallot näyttävät ihan jäätelötöttöröltä :D 



Lakkasin kynnet ensin Atelier Rougen valkoisella Chemise Blanchella*.Itse ilmapalloihin käytin seuraavia lakkoja: 

-peukalossa china glazen In the lime light neon 

-etusormensa Seppälän Hot Sun

-keskisormessa Seppälän lakkaa nimeltä Heavenly sorbet

-pikkurillissä china glazen Thistle do nicely


ilmapallot




Lauran kynnet pääset katsomaan tästä


Oikein ihanaa toukokuun alkua ja rentouttavaa sunnuntaita. 

Itsellä on tänään työpäivä ja lähdetään Porvooseen kuvaamaan koiraa ja samalla moikkaamaan ihanaa yhteistyökumppania. <3 

Love






Lakkaushaaste: Pastellinen kevät

                                                                                                                                              osa lakoista saatu 





Sitä ei oikein meinaa uskoa, että kevät on jo näin pitkällä. Ensimmäiset kukat ovat ilmestyneet kukkapenkkiin ja innolla odotan pionien kukintaa. Sinivuokot ovat vallanneet meidän lähimetsän ja muutama sinivuokko on eksynyt meidänkin pihaan. 

Tänä vuonna elämän tilanne on hieman erilainen kuin mitä vuosi sitten. Silloin kalenteri oli tyhjentynyt ja sitä tuskaili miten maksaa laskut. Sitä ei tajunnut mihin kaikkeen tilanne johtaa ja miten se tulee muutamaan elämää. Tänään olen menossa ottamaan korona-rokotteen ja toivon, ettei siitä tule mitään kuumetta yms. koska minulla on keskiviikkona ja torstaina tärkeät yrityskuvaukset. Mutta mennään itse asiaan eli lakkaushaasteeseen. 


Tämän kuun lakkaushaasteen aiheena on pastellinen kevät. Toteutus oli vapaa ja itse päätin lähestyä kukka-aiheella. 






Etu- ja nimettömän kynnen pohjalla on kerros essien ballet slippers lakkaa. Kukkasten keskustassa käytin essien get oasista ja terälehdet tein Atelier Rougen Casual Weekendiä. Halusin kynsiin vielä jotain pientä niin lisäsin muutaman pallon Color Clubin East Austinia. Muut kynnet lakkasin essien you know the espadrillella. Viimeistelin lakkauksen mataksi Aterien Rougen matta topparilla.  

pastelli kynnet

 Tajusin juuri, että olin käyttänyt tuota samaa essien oranssia get oasis lakkaa tämän kuun toisessa haasteessa. Kyseessä oli pääsiäiskynnet ja ne näet tästä

Käy ihmeessä kurkkaamassa muiden haasteeseen osallistuneiden lakkaukset. 

Timantteja kynsillä

Strokes of Color

Nails to photos

Tinkerbel's Nail diary


Mahtavaa tiistaita 


essie




Love







Lakkausunelmia: Pääsiäinen

osa lakoista pr-näyte



Itsensä haastaminen saa sinut kokeilemaan ja oppimaan uusia asioita. Aina ne ei mene niin kuin on alunperin suunnitellut mutta mitä sitten! Niistä voi kuitenkin aina oppia ja juurikin siitä syystä päätimme Timantteja kynsillä -blogin Lauran kanssa lyödä kyntemme yhteen ja lähteä tekemään myös yhteistä haastetta nimeltä Lakkausunelmia Lakkaushaasteen lisäksi.


Meidän ei tarvinnut täällä kertaa Lauran kanssa paljon mietteitä haasteen teemaa. Julkaisuaikataulu on pääsiäisenä niin oli oikeastaan ilmiselvää, että se on myös lakkauksen aiheena. 


Lakkauksen tein uusilla essien kevätkokoelman lakoilla, niiden sävyt sopivat mielestäni hyvin pääsiäisen teemaan. 



essien kevät 2021




Pohjalakkana käytin oranssia you know the espadrille -lakkaa. Eihän pääsiäinen ole mitään ilman pupuja ja pupun lakkasin get oasis -lakalla ja korviin käytin retreat yourself -lakkaa. Samaa lakkaa käytin myös pikkurillissä ja etusormessa. Keskisormen palloihin käytin lakkaa nimeltä cacti on the prize. Mustana lakkana totta kai essien licorice.(tämä lakka itse ostettu) 

 Loputulos ei ollut ihan niin siisti kuin mitä olisin halunnut tuon pupun kohdalla. 


Käy ihmeessä katsomassa millaisella lakkauksella Laura lähti tähän haasteenseen. Lauran kynnet näet TÄSTÄ




Omalla kohdalla pääsiäinen on mennyt töiden ja rentoutumisen merkeissä. 

Tänään ajattelin tehdä hieman pihatöitä, jos vaan ilmat sallii ja lukea kirjaa eli ihan van nauttia olosta.  


Ois kiva kuulla mitä sun pääsiäiseen kuuluu? 


Love