Itselläni on ollut aina todella hyvä iho. Nuorempana en ole kärsinyt aknesta tai muista iho-ongelmista. Vasta aikuisiässä kasvoilleni on ilmaantunut yksi tai kaksi finniä.
Muistan kuinka onnellinen olin hyvästä ihostani enkä paljon erikoisemmin sitä hoitanut vaikka kosmetologi olenkin yhdeltä ammatiltani. Muutaman kerran sitä tuli meikitkin naamassa nukuttua.
Mutta jos olisin tiennyt mitä tuleman pitää, olisin kylpenyt kaikissa mahdollissa hoitotuotteissa. :D
Mutta jos olisin tiennyt mitä tuleman pitää, olisin kylpenyt kaikissa mahdollissa hoitotuotteissa. :D
Ihoni on vielä näin päälle nelikymppisenä suht heleä ja hyväkuntoinen ja saan siitä kehujakin mutta ihoni on ohut sekä pintakuiva.
Ikääntymisen merkit näkyvät ohuessa ja pintakuivassa ihossa PALJON PALJON aikaisemmin kuin mitä esim. rasvaisessa ihossa. Ja nyt saisin päättää niin olisin mielelläni ottanut niitä finnejä nuorempana.
Ikääntymisen merkit näkyvät ohuessa ja pintakuivassa ihossa PALJON PALJON aikaisemmin kuin mitä esim. rasvaisessa ihossa. Ja nyt saisin päättää niin olisin mielelläni ottanut niitä finnejä nuorempana.
Ja onneksi löytyy tuotteita, jotka auttavat hidastamaan niitä ikääntymisen merkkejä vaikkakin nekin kuuluvat elämään.
Kauniin meikin takana on hyvä perusta
Hyvä perusta on kaiken A ja O. Tämä koskee myös meikkiä. Muista, että ihon kosteutus on todella tärkeässä osassa kaunista meikkipohjaa.
Vielä muutama vuosi sitten seerumin käyttö omalla kohdalla oli todella vähäistä. Mutta nyt tällä hetkellä se kuuluu ihonhoitorutiiniin aamuin illoin. Seerumi on kuin pieni täsmäase ihon ongelmakohtiin ja ikääntymisen merkkeihin.
Varsinkin aikuisen ihon hoidossa on hyvä panostaa tehokkaaseen seerumiin ja yksi hyvä vaihtoehto on Guerlainin Double R Renew & Repair serum, joka on ihoa uudistava ja korjaava seerumi.
Guerlain Double R Renew & Repair serum
Double R Renew & Repair-serum on kaksi tehoinen seerumi aikuiselle iholle. Nimensä mukaan seerumi on uudistava ja korjaava.
Double R Renew & Repair-serum kuuluu Abeille Royale -linjaan, joka on juonteita korjaava ja parantava linja. Vaikuttavana aineena on kuningataruute eli Quessant mustan mehiläisen Royal Jelly. Mustan mehiläisen hunajauute on sekoitettu Guerlain Royal Jellyyn, joka on kuningatarhyytelöä.
Mustan mehiläisen hunajauute kohottaa tehokkaasti, kun taas Royal Jelly on erittäin ravitseva.
Seerumin tuntuu ylelliseltä ja tuoksu on myös todella miellyttävä.
Itse käytän tätä aamuin illoin ja levitän tämän kasvoille ulospäin suuntautuvin liikkein.
Ihoni näyttää napakammalta ja muutenkin mielestäni hyvinvoivalta. Mielestäni sävykin on tasaisempi.
Kaikkihan tiedemmä mikä ihme aine se hunaja on.
Double R Renew & Repair-serum kuuluu Abeille Royale -linjaan, joka on juonteita korjaava ja parantava linja. Vaikuttavana aineena on kuningataruute eli Quessant mustan mehiläisen Royal Jelly. Mustan mehiläisen hunajauute on sekoitettu Guerlain Royal Jellyyn, joka on kuningatarhyytelöä.
Mustan mehiläisen hunajauute kohottaa tehokkaasti, kun taas Royal Jelly on erittäin ravitseva.
Seerumin tuntuu ylelliseltä ja tuoksu on myös todella miellyttävä.
Itse käytän tätä aamuin illoin ja levitän tämän kasvoille ulospäin suuntautuvin liikkein.
Ihoni näyttää napakammalta ja muutenkin mielestäni hyvinvoivalta. Mielestäni sävykin on tasaisempi.
Kaikkihan tiedemmä mikä ihme aine se hunaja on.
Guerlain L'Or
Primer eli meikinpuhdistusvoide tasoittaa ihonpintaa, auttaa meikkivoidetta levittymään tasaisemmin sekä myös lisää meikin kestoa.
Itse en joka päivä käytä primeria mutta silloin, kun tiedän olevani liikenteessä koko päivän tai olen menossa juhliin, primer on käytössä. Silloin minun ei tarvitse murehtia meikistä vaan voin keskittyä olennaiseen.
Primereissa on kuitenkin eroja. Tämä Guerlainin L’Or on aikuiselle iholle todella loistava valinta.
Tässä ihanan ylelllisessä L’Or meikinpohjustusvoiteessa on mukana puhdasta 24 karaatin kultahippusia, jotka sulavat iholle levitettäessä. Ihosta tulee heleä ja se tuntuu napakalta. Se jättää iholle hieman samettisen pinnan, mistä itse tykkään todella paljon.
Välillä on sekoittanut meikkivoiteeseen muutaman pisaran L’Oria ja näin saanut luonnollisen ja kevyen lopputuloksen.
Ihastuin tässä myös tuoksuun. Tuoksu on kukkainen ja siitä löytyy persikkaa, ruusua, jasmiinia ja vadelmaa.
Itse en joka päivä käytä primeria mutta silloin, kun tiedän olevani liikenteessä koko päivän tai olen menossa juhliin, primer on käytössä. Silloin minun ei tarvitse murehtia meikistä vaan voin keskittyä olennaiseen.
Primereissa on kuitenkin eroja. Tämä Guerlainin L’Or on aikuiselle iholle todella loistava valinta.
Tässä ihanan ylelllisessä L’Or meikinpohjustusvoiteessa on mukana puhdasta 24 karaatin kultahippusia, jotka sulavat iholle levitettäessä. Ihosta tulee heleä ja se tuntuu napakalta. Se jättää iholle hieman samettisen pinnan, mistä itse tykkään todella paljon.
Välillä on sekoittanut meikkivoiteeseen muutaman pisaran L’Oria ja näin saanut luonnollisen ja kevyen lopputuloksen.
Ihastuin tässä myös tuoksuun. Tuoksu on kukkainen ja siitä löytyy persikkaa, ruusua, jasmiinia ja vadelmaa.
Miten käytän primeria?
Ota pieni määrä tuotetta kämmenelle ja levitä ulospäin suuntautuvin liikkein kasvoille. Jos käytät primeria liikaa, se ei toimi niin kuin sen pitäisi. Levityksen jälkeen odota muutama sekuntti ennen kuin alat levittää meikkivoidetta. Iho tuntuu kivan napakalta.
Muista laittaa primerin alle kosteusvoide ja anna se imeytyä ennen kun levität primerin.
Kiss Kiss Liplift
Myös huulille löytyy oma pohjustustuote. Guerlainen Kiss Kiss Liplift -huultenpohjustus tasoittaa huulten pintaa. Huulipuna levittyy myös tasaisemmin ja antaa punalle pysyvyyttä eli tekee saman huulille mitä primer kasvoille. Kiss Kiss Liplift auttaa tehostamaan myös itse huulipunan sävyä.
Tätä kannattaa levittää hieman huulten rajojen yli ja tasoittaa sitten sormenpäillä. Tämän jälkeen rajaa huulet normaalisti ja levitä huulipuna.
Tietysti huulipunan lopputulokseen ja pysyvyyteen vaikuttaa myös huulten ihon kunto.
Huulet kannattaa kuoria tietyin väliajoin. Se puolestaan auttaa taas huulipunan levittävyyteen ja pysyvyyteen sekä totta kai lopputulokseen.
Tämä tuote sopii kaiken ikäisille mutta eritoten meille aikuisille ja varsinkin, jos käyttää vähääkään tummia huulipunia. Eihän kukaan halua, että huulipuna lähtee karkailemaan huulten juonteisiin.
Tämä tuoksuu muuten hieman vaniljalle.
Yhteenlaskettuna hyvin hoidettu iho + loistavat pohjustustuotteet takaavat upealta näyttävän lopputuloksen.
ARVONTA
Ja kuinka huikeaa onkaan, että saan arpoa tämän upean kolmikon myös teidän kesken.
Eikö ole ihan mahtavaa!! Mä oon niin täpinöissäni teidän puolesta täällä. :)
Jaan tämän arvonnan myös blogin lisäksi myös Instagramissa ja Facebookissa.
Kannattaa ilman muuta käydä osallistumassa kaikissa kolmessa kanavassa niin silloin saat itsellesi 3 arpaa!
Täällä blogin puolella osallistut vastaamalla kysymykseen:
Oletko aikaisemmin käyttänyt Guerlainin tuotteita?
Olisi myös kiva kuulla mitä?
Arvonta on voimassa 16.2. klo 23.00 asti. Otan voittajaan yhteyttä maanantaina.
Onnea kaikille arvontaan!
Love

En muista käyttäneeni heidän tuotteitaan.
VastaaPoistaMeteoriitit ovat tuttuja:)
VastaaPoistaGuerlainin tuotteista olen käyttänyt meikkituotteita mutta en nyt muista, olisinko käyttänyt ihonhoitotuotteita. Ihana arvonta. Hyvää ystävänpäivää!
VastaaPoista[email protected]
En ole aiemmin vielä valitettavasti päässyt kokeilemaan, mutta kiinnostunut olen kyllä! Mukana arvonnassa sekä täällä että Facebookissa. 🙂 Ohessa sähköpostini:[email protected].
VastaaPoistaGuerlainin luomiväri ja huulten pohjustustuotrnovat tuttuja, ihanan ylellisiä ja toimivia tuotteita.
VastaaPoistaJotenkin tuttu merkki, hämärät muistot vievät teini-ikään jonnekin 80-luvulle, mutta en saa niistä muistoista nyt kiinni.
VastaaPoistaEi ole vielä käyttökokemusta. Mukava olisi päästä testaamaan. Alkaa ikää tulla itselläkin.
VastaaPoistaOlen käyttänyt kosmetiikka puolta, Guerlain L'Essentiel Fluid Foundation meikkivoidetta. Terveisin, Henna Pitkänen [email protected]
VastaaPoistaEn ole koskaan käyttänyt, mutta toivottavasti se muuttuu pian. 😊
VastaaPoistaOn tuttu. Tykkään kovasti Guerlain L'Essentiel Fluid Foundation meikkivoiteesta. [email protected]
VastaaPoistaMeteorites puuterihelmiä olen aina halunnut kokeille, mutta valitettavasti sarja on jäänyt kokeilematta.
VastaaPoista[email protected]
En ole kokeillut, kiva olisi kokeilla 😊
VastaaPoistaNimenä tuttu, mutta en muista olenko käyttänyt joskus jotain, mielestäni ehkä jotain tuoksua �� [email protected]
VastaaPoistaJoku hämärä muistikuva aikojen alusta, että mulla ois ollu joku Guerlainin tuoksu, mutta ihonhoitotuotteita ei ainakaan ole ollut ko.merkiltä. Ihana arvonta!
VastaaPoistanelliina(@)yahoo.com
En ole päässyt kokeilemaan tuotteita. Ellei sitä lasketa, kun lapsena kävin suihkuttelemassa äidin hajuvettä😁
VastaaPoistaOlen käyttänyt kynsilakkoja ja huulipunia.
VastaaPoistatramp(@)netti.fi
Nimi on tuttu, mutta en ole kokeillut tuotteita.
VastaaPoista[email protected]
Ei ole tullut ennen kokeiltua! Kiinnostaisi päästä tutustumaan!
VastaaPoistaEn ole vielä testannut Guerlainia, mutta wow, mikä kolmikko, todella vaikea päättää, mikä olisi oma ennakkosuosikki!
VastaaPoistaMinulla tällä hetkellä käytössä merkin parure gold meikkivoide. Hyvä tuote. Mukana arvonnassa
VastaaPoista[email protected]
Enpä ole itse koskaan käyttänyt, mutta nimenä kyllä tuttu.
VastaaPoistahamalainentmatgmail.com
En ole vielä kokeilkut, mutta haluaisin testata.
VastaaPoistaEn ole,mutta olisi kyllä hienoa kokeilla!
VastaaPoista[email protected]
En ole koskaan kokeillut,kuullut toki olen. [email protected]
VastaaPoistaTottakai olen! Meteoriitit ja L' Or on ehdottomat lempparit Guerlainilta. <3
VastaaPoistaEn ole kokeillut mutta vaikuttavat tosi hyviltä/mielenkiintoisilta [email protected]
VastaaPoistaEn ole päässyt kokeilemaan, mutta kiinnostunut olisin. :) [email protected]
VastaaPoistaEn ole vielä päässyt kokeilemaan!😊
VastaaPoistaMinulla ei ole ollut kyseisen merkin tuotteita.ompa hienon näköinen kolmikko. [email protected]
VastaaPoistaEi ole ennestään tuttuja nuo tuotteet.
VastaaPoista[email protected]
Luomiväreistä ja aurinkopuuterista on kokemusta, L’Oria olen piiiiitkään jo haaveillut testaavani!
VastaaPoistaItseasiassa ensimmäinen kallis tuoksuni oli Shalimar Guerlainilta.
VastaaPoistaaiholappat lailanet.fi
En ole käyttänyt, vaikuttaa mielenkiintoisilta!😊
VastaaPoista[email protected]
Huikea arvonta!
VastaaPoistaEn ole kokeillut Guerlainia. Tämä kolmikko vaikuttaa kovasti kiinnostavalta. Painiskelen saman ongelman äärellä ohuen ja kuivan ihoni kanssa, joten olisi ihan huippua päästä testaamaan. :)
naerppae at gmail piste com
Sähköpostiosoitetta saa käyttää arvontavoitosta ilmoittamiseen.
En ole koskaan kokeillut.
VastaaPoistaKokeiluun siis ehdottomasti!
[email protected]
Upea arvonta!
VastaaPoistaEivät ole tuttuja tuotteita.
[email protected]
En ole aiemmin käyttänyt :)
VastaaPoista[email protected]
Hajuvedet ovat tuttuja. Ihania tuotteita:)
VastaaPoista[email protected]
Guerlainin yhtä huulipunaa olen testannut ja nyt kun tarkemmin mietin niin ehkä myös aurinkopuuteria. Hyvin vähäiset on siis käyttökokemukset vielä valitettavasti. Nää kuulostaa ihan huikeilta! 😊
VastaaPoistaJoskus olen käyttänyt heidän tuotettaan, mukana arvonnassa innokkaasti.
VastaaPoistaEn ole raaskinut ostaa Guerlainin tuotteita, kun ne ovat niin arvokkaita. Olisi ihana päästä kokeilemaan.
VastaaPoista[email protected]
En ole käyttänyt, kiinnostaa kyllä!
VastaaPoistamannanpostiatluukkupistecom
En ole hirveästi käyttänyt, meteoriittejä enintään. Jospa nyt pääsisi kokeilemaan!!
VastaaPoistaHyviä tuotteita esittelit. Tuo heleä ja kaunis iho kääntyy jossakin vaiheessa kiroukseksi, sen olen varsinkin nyt ikäloppuna luuskana kokenut, vaikka olenkin käyttänyt naamaan ampäritolkulla voiteita jo nuoresta asti. Lisäksi on hyvin herkkä iho jolle ihan kaikki ei edes passaa. Jäin miettimään tuota hunajaakin mutta Ihana juttu ja toki arvontaa on kiva osallistua vaikka yhdelläkin, ellei tule pongattua Sinua facessa tai instassa:)
VastaaPoistaEn ole vielä kokeillut☺
VastaaPoista[email protected]
Meikkivoidetta muistan käyttäneeni tältä merkiltä.
VastaaPoistaIhanaa viikkoa sinulle Marina!
Guerlainin tuotteita olen joitakin käyttänyt,hyviä ovat olleet. [email protected]
VastaaPoistaEn ole käyttänyt, sillä opiskelijabudjetilla ei ole ollut mahdollisuutta satsata selektiiviseen kosmetiikkaan. Ehkä nyt onnistaa ja pääsen testaamaan sarjan tuotteita 😊
VastaaPoista[email protected]
En ole käyttänyt, tuotemerkki on aivan uusi tuttavuus :)!
VastaaPoista[email protected]
Täysin tuntematon vielä.
VastaaPoista[email protected]
Guerlainin tuotteista käytössä on KissKiss huulipuna, oikein hyvä tuote! Onpa ihana arvonta! [email protected]
VastaaPoistaNimenä tuttu, mutta en ole muistaakseni kokeillut koskaan itse
VastaaPoista[email protected]
En ole käyttänyt merkin tuotteita vielä, mielelläni kyllä testaisin. riiti81(at)gmail.com
VastaaPoistaEn muistakseni ole ainakaan Guerlainin ihonhoitotuotteita käyttänyt, jotain meikkituotetta mahdollisesti testannut, mutta koska en täysin varmaksi muista mikä se oli, niin se ei tainnut silloin itselle sopia. Tämä kuulostaa kyllä aika täydelliseltä setiltä ja olisi jännä päästä testaamaan millaiset on verrattuna nykyisiin käytössä oleviin Cliniquen tuotteisiin :)
VastaaPoistajanina.tuominen(at)hotmail.com
En ole käyttänyt.
VastaaPoistafisunen(a)gmail.com
En ole koskaan kokeillut. :)
VastaaPoista[email protected]
Tuttuja ja hyväksi havaittuja tuotteita.
VastaaPoistaEn ole käyttänyt, hyvät pohjustustuotteet edelleen hakusessa joten voisi testata.
VastaaPoista[email protected]
Ei ole käyttökokemusta Guerlainin tuotteista, mutta tämä kolmikko olisi kyllä nannaa. :)
VastaaPoistabackinreverieÄgmailÄcom
Guerlainin aurinkopuuteri taisi joskus olla käytössä, mutta muuten ei ole kokemusta! Noi tuotteet näyttää niin luksukselta! :)
VastaaPoista[email protected]
En ole käyttänyt muuta kuin ripsiväriä, eli tuntematon on.
VastaaPoistaHyvää Ystävänpäivää kaikille.
[email protected]
En ole käyttänyt aiemmin.
VastaaPoistamiumiu83 at gmail.com
En ole kokeillut :) [email protected]
VastaaPoistaGuerlainin tuotteita olen käyttänyt ainakin huulipunia ja nyt on käytössä Super Aqua Mask, ihana naamio mutta on vaan melko kallis. Lisäksi käytössä on myös Shalimar tuoksu. Kolmella arvalla mukana.
VastaaPoista[email protected]
En ole kokeillut vielä :)
VastaaPoistaminna1995(at)gmail.com
En ole vielä!
VastaaPoista-minttu47-
[email protected]
En ole kokeillut aiemmin, kiinnostaisivat toki 😊
VastaaPoista[email protected]
Tuotteet kyllä kiinnostavat, en ole kokeillut.
VastaaPoistaHiisukas (hiisukas(at)gmail.com)
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaTätä merkkiä en ole käyttänyt. :)
VastaaPoistasannamaria77 at gmail.com
en ole! Mutta ois mahtavaa päästä kokeilemaan :)
VastaaPoista[email protected]
En ole guerlainin tuotteita vielä testannut!
VastaaPoista[email protected]
Vain nimenä tuttu, osallistun arvontaan.
VastaaPoistapeholapp(at)lailanet.fi
En ole vielä käyttänyt, mutta olen kuullut niistä pelkkää hyvää :)
VastaaPoista-Amelia-
[email protected]
En muistaakseni ole.. Mukaan arvontaan tottakai! [email protected]
VastaaPoistaNäitä tuotteita olen käyttänyt paljon, ja haikailen ostavani vaan lisää :) Jollain tavalla mun juttu. Hassua, että niin paljon ihmisiä hädin tuskin tietävät näiden olemassaolosta. tämä on yksi Guerlainin onnistuneimpia sarjoja. Olen testannut myös tämän sarjan naamion. Taikatuote!
VastaaPoistaNämä ovat kyllä ihania ja harmillista on juuri tuo, että monet eivät tiedä sarjasta. Naamiota en olekaan testannut eli kiitos vinkistä.
Poista