Helein Strong Collagen kokemuksia + arvonta

Kaupallinen yhteistyö / Verman

Heinäkuun puolella kertoilin teille ensimmäisen kerran uudesta Helein kauneuslisäravinneperheen tulokkaasta, Strong Collagenista. Sen pääset lukemaan TÄSTÄ.
Nimensä mukaan kapselit sisältävät todella vahvaa Verisol-kollageenia. Verisol-kollageeni vaikuttaa ihon syvimpiin kerroksiin ja näin vaikutus näkyy koko ihon kunnossa. 
 Verisol-kollageenia on myös tutkittu ja tuloksissa on huomattu säännöllisen käytön vähentävän ihoryppyjä 20% ja ihon elastisuus oli kasvanut 15 %. 

Omat kokemukseni kauneusravintolisästä


strong collagen



Samoja vaikutuksia olen itsekin huomannut. Vaikka vieläkin ne inhottavat tyynynjäljet näkyvät kasvoissa mutta eivät kestä enää niin kauaa kuin ennen. Ja ne juonteet, rypyistä en vain halua vielä puhua ääneen :D, ovat kyllä madaltuneet. Olen tietysti alkanut juoda vettä enemmän, alkanut harrastaa liikuntaa ja muutenkin pikkuhiljaa alkanut opetella elämään terveellisemmin. Haluan ylipäätänsä parantaa elämäntapoja mutta näyttää myös hääpäivänä kauniilta. Hyvät elämäntavat ja kauneuslisäravinteet ovat yhdessä aikas tehokas yhdistelmä.
 Kiinnostuin muuten siitä, miten kollageeni auttaa myös selluliittiin ja mieleni tekisi kyllä lähteä testaamaan sitäkin. 


kauneuslisäravinne


Kolme suht isoa kapselia päivässä tuntui välillä hieman vaikealta, kapselin koko vastaa meinaan suurin piirtein Buranaa. Mutta pakkohan sitä on kauneuden vuoksi hieman kärsiä, vai miten se meni. ;) 

Kiinnostuitko? 

Jos vastasit kyllä, osallistu ihmeessä arvontaan!


Palkintona on 3 kpl Helein Strong Collagen purkkia eli voittajia on myös kolme! 

Arvontaan osallistut vastaamalla kysymykseen: Onko Heleinin kauneuslisäravinteet sinulle tuttuja? 

Jätä kommenttikenttää yhteystietosi niin saan sinut kiinni arpaonnen osuessa kohdalle. 

Kuten myös aina ennenkin osallistu ihmeessä arvontaan myös Facebookin puolella. Sinne tulee postaus aiheesta huomisen päivän aikana eli klikkaa itsesi tykkääjäksi jo nyt ja klikkaa samalla siitä ylhäältä seurataan kohdasta katso ensin. Sillon saat ilmoituksen siitä, koska arvonta on siellä. 
Blogin facen sivuille pääset joka TÄSTÄ tai Dioriina nimellä löydät blogin. 

Arvonta on voimassa 20.8.2017

Onnea kaikille arvontaan! 


Tulkoon meille kaikille nuorekas ja kiinteä iho!


Strong Collagen


Love


72 kommenttia :

  1. Eivät ole ennestään käytöstä tuttuja, lukenut kyllä olen tuotemerkistä yleensäkin..mutta rahatilanne ei ole antanut myöten itseäni niillä hemmotella..
    [email protected]

    VastaaPoista
  2. Ei vielä tuttuja, mutta lukenut olen niista ja kovasti kiinnostaisi 👌 [email protected]

    VastaaPoista
  3. Heleinin biotin + ravintolisää olen käyttänyt säännöllisesti. Hyvä tuote. Tätä en. Haluaisin kyllä.
    [email protected]

    VastaaPoista
  4. Olisi mukava kokeilla kyseisiä valmisteita. Puhdas➕ tuotteilta olen vastaavaa syönyt. [email protected]

    VastaaPoista
  5. Heleinin tuotteet ovat ihan niin tuttuja, mitä olen blogistasi lukenut. :) Mielenkiinnolla osallistun arvontaan.
    [email protected]

    VastaaPoista
  6. Minulle ei ole tuttu tuote.kiva olisi kokeilla. [email protected]

    VastaaPoista
  7. Purkillisen verran olen kokeillut, ja mielestäni vaikutuksen huomasi jo kuukaudessa. Nyt on vain jäänyt ostamatta uusi purkki, mutta jospa se tästä vaikka tulisi arvonnan voiton myötä ;-)

    VastaaPoista
  8. Kyllä ovat. Biotiinia on tullut syötyä yksi purkki ja Skin, hair & nails purkki on vielä kaapissa odottamassa kunhan edelliset on syöty :)
    [email protected]

    VastaaPoista
  9. Ei oo tuttuja, kuin nimeltä. Kiva olis testata 👍
    [email protected]

    VastaaPoista
  10. Sitä biotiinia olen syönyt, sarjan muut tuotteet ei ole tuttuja.
    [email protected]

    VastaaPoista
  11. Helein-merkistä olen monista blogeista lukenut, mutten ole vielä ehtinyt itselle hankkia, vaikka tarvetta totisesti olisi!
    tramp[@]netti.fi

    VastaaPoista
  12. Tuttuja ovat! Ei tosin vielä tämä tuote. :)

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  13. Nimi on tuttu mutta vielä kokeilematta.
    [email protected]

    VastaaPoista
  14. Tuttu tuote on kyllä, käytössä tälläkin hetkellä.
    [email protected]

    VastaaPoista
  15. Oon käyttäny sitä Heleinin sinistä joka teki kynsille ihmeitä. Sen myötä muutki Heleinin tuotteet kiinnostaa :)
    [email protected]

    VastaaPoista
  16. On vain nimeltä tuttuja, en siis ole itse näitä kokeillut.

    [email protected]

    VastaaPoista
  17. Arppa
    Kyllä on tuttu, käytän näitäkin säännöllisesti.

    [email protected]

    VastaaPoista
  18. On tuttu merkki, mutta näitä en oo kokeillut.
    Mukana.
    nelliina(@)yahoo.com

    VastaaPoista
  19. Itse en ole käyttänyt, mutta äitini on kyllä. Mukana arvonnassa.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  20. Paljon olen kyllä Heleinistä lukenut, mutta en ole vielä itse kokeillut.
    [email protected]

    VastaaPoista
  21. En ole vielä kokeillut, mutta merkistä olen lukenut ja kuullut. Kiinnostusta löytyy erittäin paljon :)

    [email protected]

    VastaaPoista
  22. Nimi on tuttu mutta en ole kokeillut.
    mannanpostiatluukkupistecom

    VastaaPoista
  23. Helein on tuttu vasta blogeista, mutta on kyllä kiinnostava! Olen biotiinin vakikäyttäjä ja olisi mielenkiintoista lisätä kollageenikin repertuaariin. [email protected]

    VastaaPoista
  24. Olen kuullut niistä paljon hyvää, mutten ole päässyt vielä itse kokeilemaan.

    [email protected]

    VastaaPoista
  25. Bette Boxin kautta on tutuksi tullut. :)

    [email protected]

    VastaaPoista
  26. Tiedän merkin, mutta en ole käyttänyt :)
    [email protected]

    VastaaPoista
  27. Olen nyt testaillut ensimmäistä kertaa, vielä en ole suuremmin huomannut vaikutuksia, mutta toisaalta, minulle tuntuu tuottavan tuskaa 3pillerin MUISTAMINEN joka päivä. Olisipa kiva olla onnekas voittaja ja saada jatkoa tälle kokeilulle! Kivaa viikonloppua!
    T. Anu ([email protected])

    VastaaPoista
  28. Monelta bloggaajalta olen näistä lukenut, mutta itse en ole tuotteita käyttänyt.
    Ihanaa viikonloppua sinulle <3
    [email protected]

    VastaaPoista
  29. Ei ole vielä tuttuja, mutta olisi kiva päästä kokeilemaan.

    VastaaPoista
  30. tuttu merkki, käytössä parhaillaan Helein skin, hair & nail -valmiste.
    [email protected]

    VastaaPoista
  31. Olen kokeillut ja teho näkyy ainakin kynsien kunnossa! Olisi ihanaa testata pitempäänkin, käyttöön menisi kyllä tämä voitto.
    [email protected]

    VastaaPoista
  32. Ovat tuttuja, kolmas purkki menossa ja lisää pitää saada! :'D

    sannamaria77 at gmail.com

    VastaaPoista
  33. Eivät ole ennestään tuttuja.
    Ihanaa viikonloppua! :)
    sanna_katariina@ hotmail.com

    VastaaPoista
  34. Olen lukenut niistä, mutta en kuitenkaan raaskinut tilata vielä 😕 Olis niin huippua voittaa ja päästä kokeilemaan!
    [email protected]

    VastaaPoista
  35. Ei ole entuudestaan tuttu tuotemerkki :)

    Osalistun arvontaan!
    [email protected]

    VastaaPoista
  36. Oon kuullut mutta vasta tänään tutustunut kunnolla. Toivottavasti saan sen sillä rahat eivät riitä pakollisia menojen takia. Olisi hienoa saada kokeilla stressin ja kuivan ihon takia.

    [email protected]

    VastaaPoista
  37. Olen lukenut näistä kyllä ja kiinnostunut tuotteesta ^_^ [email protected]

    VastaaPoista
  38. Blogeista olen näistä lukenut aika paljon, mutta en ole kokeillut vielä :)
    [email protected]

    VastaaPoista
  39. Nimenä tuttu, muuten ei. :)
    mari_leena (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  40. En ole kokeillut, kun en ole osannut arvioida mikä tuote olisi oikeasti vaikuttava.Kiinnostaa kovasti.
    [email protected]

    VastaaPoista
  41. En ole tuotteita käyttänyt, mutta olen kuullut ja lukenut niistä paljon kehuja! kissankarva85(at)gmail.com

    VastaaPoista
  42. Ei oo tuttuja :)
    hanna101(at)live.fi

    VastaaPoista
  43. Nimenä tuttuja mutta eivät muuten. Eli en ole siis kokeillut enkä muista edes kavereiden suositelleen joten minäpäs olen mielenkiinnolla kokeilemassa (toivomassa että onni suosii) :)
    [email protected]

    VastaaPoista
  44. Ei ole tuttu....🤗
    Kristiina
    Oonjustiina @gmail.com

    VastaaPoista
  45. Tutun kuulosia,mutta kokeiltua ei oo tullut.

    pinja.pylvä[email protected]

    VastaaPoista
  46. Ei ole tuttuja kuin nimeltään.

    liina.mamma(a)gmail.com

    VastaaPoista
  47. Nimi tuttu mutta testannut en ole. Mukana arvonnassa.
    [email protected]

    VastaaPoista
  48. ovat tuttuja, joskus olen jonkun purkillisen näitä napsinut :-) [email protected]

    VastaaPoista
  49. Eivätpä vielä tuttuja ole. Mukaan siis kivaan arvontaan!
    [email protected]

    VastaaPoista
  50. Ei ole ennestään tuttuja.
    Tiina
    miumiu83 at gmail.com

    VastaaPoista
  51. Eivät ole tuttuja ennestään.
    odette123(at)luukku.com

    VastaaPoista
  52. En ole tutustunut tuotteisiin, mutta mukava voisi olla testata! hiltuha(at)gmail.com

    VastaaPoista
  53. Heleinin kauneuslisäravinteista ei ole vielä omakohtaisia kokemuksia, joten osallistun innolla mukaan arvontaan!
    T: Miukkis
    [email protected]

    VastaaPoista
  54. Ei ole tuttuja, mutta sitäkin innokkaampi tutustumaan :)

    [email protected]

    VastaaPoista
  55. lukenut ja mainoksia tullut noista mutta kokeiluhalukkuutta olisi. [email protected]

    VastaaPoista
  56. Käytössä ja tykkään
    Ihanaa sunnuntaita sinulle <3

    VastaaPoista
  57. Olen kokeillut ja hyväksi havainnut (Biotin+). t. johanna
    mutter(at) suomi24.fi

    VastaaPoista
  58. Ovat nimeltä tuttuja, mutta käyttänyt en vielä ole :)
    [email protected]

    VastaaPoista
  59. Ei ole tuttu. Pitääkin testata.☺
    odette123(at)luukku.com

    VastaaPoista
  60. Eilen aloitettu juuri Helein Strong Collagen käyttö. Vielä ei voi sanoa tuloksista mitään. 😁

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi. Se on minulle tärkeä.